Uutiset

SM-kisat Jyväskylässä syksyllä 2019!

Syksy lähestyy ja sen myötä myös lasertagin suomenmestaruuskisat, jotka järjestetään kotipaikkakunnallamme Jyväskylässä. Kisakuhina on alkanut ainakin tiimienmuodostamisen suhteen ja tällä hetkellä näyttää siltä, että Jyväskylästä kisoihin osallistuu ainakin 3-4 joukkuetta. Toivottavasti sinunkin tiimisi päättää ottaa osaa näihin karkeloihin.

Junioritoiminta on alkanut noin vuosi sitten ja on lähtenyt hyvin käyntiin. Keväällä harjoitusryhmiä oli jo kaksi eli yhteensä n. 50 junioria. Syksyn SM-kisoihin onkin odotettavissa ainakin yksi junnujoukkue.

SM-kisoihin liittyen hallille ollaan tekemässä kenttämuutoksia heinäkuun aikana. Odotamme innolla millaisia muokkauksia kotikenttämme saa; tämä tuo varmasti kaivattua vaihtelua peleihin ja pakottaa pelaajat miettimään uudelleen taktiikoitaan. Muutosten myötä kotikenttäetukaan ei ole enää niin vahva.

Heinä-elokuu on myös muitten paikkakuntien pelaajille loistavaa aikaa tulla tutustumaan tulevaan SM-kisanäyttämöön. Treenit kestävät kesällä 1,5 tuntia ja ne pidetään tiistaisin ja torstaisin klo 19-20.30. Toivotammekin siis ulkopaikkakunnilta tulevat treenaajat lämpimästi tervetulleiksi treeneihin heinä-elokuun aikana.

JLTU toivottaa ihanaa kesää ja kaikki uudet kiinnostuneet tervetulleeksi lajin pariin myös näin kesällä!

Terveisin Heidi (Nova) ja Karoliina (Caroline) mediatiimistä

Rollo Grand Slam 2019

Rovaniemen kisojen tulokset:

(Jltu:n jäsenet tummennetuina)

GBG Solo:

1. Mystery
2. Bambi 
3. Dark Omen
4. Shadowi
5. Detum
6. Hannu Karpo
7. R
8. Hacker
9. Destro
10. Piaatch

Comp:

1. Mostly Avrage
2. Legacy
3. Piristy
4. Score Bandits
5. Arctic Avengers
6. Huggelssin Taikatossut
7. Unfamous recruits (Caroline & Kaapo)
8. Master Kong
9. Type
10. New Player Team

Team Elimination:

1. Mostly Avrage
2. Piristy
3. Legacy
4. Arctic Avengers
5. Score Bandits
6. Huggelssin Taikatossut
7. Master Kong
8. Unfamous recruits (Caroline & Kaapo)
9. Type
10. New Player Team

Jyväskylän laser tag urheilijat ry on perustettu

Jyväskylän laser tag urheilijat ry piti perustamiskokouksen 16.12.2017. Kokouksessa päätettiin yhdistyksen säännöistä, vuoden 2018 toimintasuunnitelmasta ja äänestettiin yhdistykselle hallitus sekä puheenjohtaja. Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Miiko Matikainen ja hallituksen jäseniksi valittiin Henna Muukkonen, Jussi Mykkänen, Mika Vaasala, Tomi Pyy ja Valtteri Salmijärvi.

JLTU ry:n uusi hallitus toivottaa jäsenistölleen hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2018!

Suomi voitti Laser Tagin maailmanmestaruuden!

Onnea onnea Suomi!

Suomi taisteli vahvasti Laser tagin MM-kisoissa Ranskan Belfortissa. Vajaan viikon kestäneiden kisojen finaalipelit pelattiin perjantaina 25.8.2017. Mestaruudesta oli taistelemassa joukkueita Suomesta, Yhdysvalloista, Australiasta, Uudesta-Seelannista, Ruotsista ja Ranskasta.

Suomesta lähti kolme joukkuetta Ranskaan ja kaksi pelaajaa edusti Jyväskylän JLTU urheiluseuraa. Vilppu Paananen (Jyväskylä) voitti SFP joukkueen kanssa Elimination -lajissa pronssimitalin. GP (Helsinki) voitti molemmissa päälajeissa kultaa ja Legacy (Tampere) hopeaa Team Competition -lajissa ja pronssia Elimination -lajissa.

Competition

  1. GP (Suomi)
  2. Cobras (Uusi-Seelanti)
  3. Legacy (Suomi)
  4. Majestic 5 (Ruotsi)
  5. SFP (Suomi)

Elimination

  1. GP (Suomi)
  2. Legacy (Suomi)
  3. SFP (Suomi)
  4. Majestic 5 (Ruotsi)
  5. Stockholm (Ruotsi)

SM-kisat 2017

Kultapokaali päätyi vaihteeksi taas Helsinkiin!

Vuoden 2017 Laser tag -suomenmestaruudesta taisteltiin 9.- 11. kesäkuuta uunituoreella Megazone Seinäjoen pelikentällä. Uutena ja neutraalina pelikenttänä Seinäjoki ei tarjonnut yhdellekään kisajoukkueelle suoraa etulyöntiasemaa. Suomessa on käytännössä kaksi pelijärjestelmää: Helios ja Nexus. Megazone Seinäjoen järjestelmänä toimi Nexus. Kilpailuun osallistui 13 joukkuetta ympäri Suomen sekä yksi joukkue Ruotsista ja yksi Venäjältä. Kilpailun päälaji oli tyypilliseen tapaan team competition. Sivulajeina pelattiin tällä kertaa solo, triples ja elimination.

SM-kilpailuihin osallistui Jyväskylästä kolme joukkuetta, jotka olivat JLTU:n nimeä kantava pääjoukkue, Lasertag is Magic ja Valhalla Warriors. Jyväskylän pelaajia osallistui kisoihin myös muiden paikkakuntien joukkueissa, kuten Vilppu ”Detum” Paananen joukkueessa SFP (Suomi Finland Perkele) ja Jere ”dIsember” sekä Jasu ”Jasperi” Oulun joukkueessa.

Jyväskylän menestys oli Seinäjoen kisoissa vaihtelevaa, mutta kokemus oli mahtava. Vuoden 2017 Laser Tag suomenmestaruus (Team Competition) meni Helsinkiin joukkueelle GP (God and Pals). Jyväskylä saavutti päälajissa sijat 8. (JLTU) 14. (Lasertag is Magic) ja 15. (Valhalla Warriors). Jyväskylä joutui siis luopumaan päälajin kirkkaimmasta palkinnosta tänä vuonna, mutta palkinnotta ei tarvinnut kisoista kuitenkaan palata. Siitä on kiittäminen Suomen parasta Solo pelaajaamme Vilppu ”Detum” Paanasta. Onneksi olkoon Vilppu!


Competition

  1. GP (Helsinki)
  2. Crank? (Tampere ja Helsinki)
  3. Legacy (Tampere)
  4. Kalsarikännit (Ruotsi)
  5. SFP (Tampere ja Jyväskylä)

8.JLTU (Jyväskylä)


Elimination

  1. Legacy (Tampere)
  2. SFP (Tampere ja Jyväskylä)
  3. Kalsarikännit (Ruotsi)
  4. GP (Helsinki)
  5. Crank? (Tampere ja Helsinki)

8. JLTU (Jyväskylä)