SM-kisat Jyväskylässä syksyllä 2019!

Syksy lähestyy ja sen myötä myös lasertagin suomenmestaruuskisat, jotka järjestetään kotipaikkakunnallamme Jyväskylässä. Kisakuhina on alkanut ainakin tiimienmuodostamisen suhteen ja tällä hetkellä näyttää siltä, että Jyväskylästä kisoihin osallistuu ainakin 3-4 joukkuetta. Toivottavasti sinunkin tiimisi päättää ottaa osaa näihin karkeloihin.

Junioritoiminta on alkanut noin vuosi sitten ja on lähtenyt hyvin käyntiin. Keväällä harjoitusryhmiä oli jo kaksi eli yhteensä n. 50 junioria. Syksyn SM-kisoihin onkin odotettavissa ainakin yksi junnujoukkue.

SM-kisoihin liittyen hallille ollaan tekemässä kenttämuutoksia heinäkuun aikana. Odotamme innolla millaisia muokkauksia kotikenttämme saa; tämä tuo varmasti kaivattua vaihtelua peleihin ja pakottaa pelaajat miettimään uudelleen taktiikoitaan. Muutosten myötä kotikenttäetukaan ei ole enää niin vahva.

Heinä-elokuu on myös muitten paikkakuntien pelaajille loistavaa aikaa tulla tutustumaan tulevaan SM-kisanäyttämöön. Treenit kestävät kesällä 1,5 tuntia ja ne pidetään tiistaisin ja torstaisin klo 19-20.30. Toivotammekin siis ulkopaikkakunnilta tulevat treenaajat lämpimästi tervetulleiksi treeneihin heinä-elokuun aikana.

JLTU toivottaa ihanaa kesää ja kaikki uudet kiinnostuneet tervetulleeksi lajin pariin myös näin kesällä!

Terveisin Heidi (Nova) ja Karoliina (Caroline) mediatiimistä